Enduron KV-kilpailuihin osallistuminen 2011
Nuorille enduron EM-sarjaa ajaville kuljettajille järjestettiin kauden 2010 aikana mahdollisuus osallistua yhteisjärjestelyihin kilpailumatkojen, huollon, majoitusten jne. osalta. Projekti toteutettiin, jotta nuorten kuljettajien olisi helpompi osallistua kv-sarjoihin. Aiemmin on todettu, etä esim. huollon järjestäminen täysin yksin on kovan työn takana, mutta mikäli kaikki kilpailuun osallistuvat Suomalaiset osallistuvat omalla panoksellaan kaikkien hyväksi, helpottuu jokaisen taakka huomattavasti.
Vuodelle 2011 kartoitetaan alla olevalla kyselyllä eri sarjoihin osallistujia ja samalla tarvetta jatkaa vastaavanlaisten järjestelyjen suunnittelua ja koordinoimista. Projektin onnistuminen vaatii kaikkien mukana olevien aktiivista työpanosta, mutta samalla helpottaa olennaisesti kilpailuihin osallistumista ja siihen liittyvien tärkeiden asioiden onnistumista, ettei pääasia, eli ajaminen kärsi muiden resurssien riittämättömyydestä.
Kysely ei ole sitova, vaan alustava kartoitus, johon toivotaan vastauksia mahdollisimman pian.
Lisätietoja: Hannu Häkkälä, 040 512 2391, hannu.hakkala@kolumbus.fi; Tomi Konttinen, 0207 789 965, tomi.konttinen@sml.slu.fi
