CFM

Kansainvälinen mottoriliitto, FIM otti merkittävän askeleen naisten moottoripyöräilyn edistämiseksi allekirjoittamalla Brightonin julistuksen (Declaration of Brighton). Asiakirja asetettiin Brightonissa vuonna 1994 ensimmäisen kansainvälisen naisten ja urheilun konferenssin jälkeen. Julistus antaa perusnormit, joiden tulisi myötävaikuttaa naisten toimintaa urheilussa kaikilla osa-alueilla, kaikissa tehtävissä ja rooleissa.

CFM (Comission for Women in Motorcycling) perustettiin vuonna 2006. Komissioon kuuluu 12 naista ympäri maailmaa. Suomea komissiossa edustaa Nita Korhonen, jonka vastuuna ovat PR ja mediasuhteet.

Komission jäsenet kokoontuivat ensi kerran FIM kongressissa Salvador Bahiassa, Brasiliassa lokakuussa 2006. Tällöin määriteltiin komission tehtävät ja vahvistettiin jäsenten vastuualueet.

Komission päätehtävänä on tasa-arvoisten mahdollisuuksien ja kohtelun luominen kaikille naisille, jotka ovat mukana moottoriurheilussa. Tavoitteena on saada enemmän naisia mukaan moottoriurheilun eri osa-alueisiin.

Komissio tekee läheistä yhteistyötä FIM:n sporting ja extra-sporting komissioiden, komiteoiden ja mahdollisten ulkopuolisten yhteityökumppaneiden kanssa. Se neuvoo FIM:n johtokomiteaa (CdD) kaikissa asioissa, jotka kokee, että pitäisi ottaa huomioon, jotta komission asettamat tavoitteet saavutetaan.

CFM tekee parhaillaan kansainvälistä tutkimusta naismotoristeista. Voit osallistua kyselyyn "FIM:n Kyselylomake"-linkistä.

Komissio on jo saanut naisille oman Enduro CUP:n ja valmistelee käyttäytymiskoodia (CFM Code of Conduct), josta selviää miten naisia moottoriurheilumaailmassa tulisi kohdella, kunnioittaa heidän tarpeitaan ja antaa heille paremmat mahdollisuudet moottoripyöräurheiluun sekä vastaaviin aktiviteetteihin. Koodilla pyritään parantamaan niin naiskilpailijoiden, -katsojien kuin -toimitsijoidenkin olosuhteita tapahtumissa esimerkiksi lisäämällä heille pukuhuoneita ja WC-tiloja.