Kesäkisa 2010

 

Kesäkisa starttaa heinäkuun alussa. Kilpailu on tarkoitettu 5-16 –vuotiaille. Kilpailun idea on, että jokainen heinäkuun aikana suoritettu harjoituskerta merkitään passiin, joka lähetetään elokuun alussa SML:oon. Harjoitukset voivat olla joko ajoharjoituksia, kilpailuja tai muuta liikuntaa.

 

Palkintoja jaetaan lajikohtaisesti ikäryhmittäin eniten harjoitelleille ja osa arvotaan kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken. Palkintoja on reilusti, esim. pääsylippuja kilpailutapahtumiin, mm. Vantaan MM-motocrossiin elokuussa, marraskuun Lahden supercrossiin, Forssan maaradan MM Challenge:een syyskuussa, joukkue MM –kuskien ajopaitoja, perheiden viikonloppuhotellipaketteja, lajikohtaisia t-paitoja sekä muita fanituotteita.

 

Tulosta itsellesi alla oleva lajisi harjoituspassi ja merkkaa heinäkuun aikana suorittamasi harjoituskerrat. Lähetä passi 10.8. mennessä osoitteeseen: Suomen Moottoriliitto, Tomi Konttinen, 00093 SLU.

 

KUINKA TÄYTÄN PASSIN??? 

Harjoitukset mallissa ovat kuvitteellisia. Kilpailuun osallistuminen ei edellytä vähimmäis- tai enimmäisharjoittelumäärää. Lajikohtaisia harjoitusohjelmia löydät tarvittaessa täältä