Suomen moottoripyöräurheilulla takanaan mitalinhohtoinen vuosi

Suomen moottoripyöräurheilulla kulki lujaa ja menestyksekkäästi kaudella 2006, joka huipentui virallisesti  Moottoriliiton järjestämään palkintojenjakotilaisuuteen lauantaina Helsingissä. SML ei valitse riveistään vuoden parasta urheilijaa, vaan palkitsee perinteisesti kauden kaikki arvokisamitalistinsa.

- Kausi oli menestyksen osalta kaiken kaikkiaan mahtava. Olemme ylämäessä ja uskon, että tämä suuntaus jatkuu edelleen, sanoo Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist.

Ljungqvist on erityisen ilahtunut siitä laajasta tasosta, jota Suomella on esittää maailman huipulla.

- Joissain lajeissa suomalaiset jopa taistelevat keskenään kirkkaimmista arvomitaleista, viittaa Ljungqvist lähinnä enduromoottoripyöräilyyn, jossa Suomi putsasi pitkälti MM-mitalipöydän.

Samuli Aro ajoi kakkosluokassa vuoden 2006 ainoaksi suomalaiseksi moottoriurheilun maailmanmestariksi ja Mika Ahola otti samassa luokassa edelleen hopeaa. Marko Tarkkala kaasutteli 3-luokassa MM-pronssille.

Enduromiesten kausi sai kruununsa komealla tavalla Uudessa-Seelannissa ajetussa kuuden päivän mittaisessa MM-joukkuekilpailussa, josta mestaruus heltisi ylivoimaiseen tyyliin.

Yhdysvalloissa kaksi GNCC-sarjan mestaruutta voittanut ja ensi kaudella jo seitsemättä henkilökohtaista maailmanmestaruuttaan MM-sarjassa tavoitteleva Juha Salminen voitti Uudessa-Seelannissa myös yleiskilpailun.

SML muisti Tarkkalaa Uuden-Seelannin suorituksestaan edelleen taistelijan palkinnolla, eikä suinkaan syyttä. Tarkkala taisteli Sixin viimeiset neljä kisapäivää ankaran vatsataudin kourissa päädyttyään tiputukseen jokaisen ajopäivän jälkeen.

Enduromiesten lisäksi ilonaiheita tarjosivat tietenkin ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio, joka ajoi jo toisen peräkkäisen MM-hopeansa, sekä rr-sivuvaunuparit Pekka Päivärinta-Timo Karttiala ja Tero Manninen-Pekka Kuismanen. He toivat Suomeen MM-hopean ja -pronssin, sekä tiimimestaruuden.

- Lisäksi Joonas Kylmäkorven MM-hopea maaradalla on todella kova saavutus. Kylmäkorven ura on kulkenut nousujohteisesti ja olen varma, että hänellä on kaikki ainekset maailmanmestariksi tässä vielä vähemmän tunnetussa lajissa, sanoo Ljungqvist.

- Unohtaa ei sovi tietenkään myös jo alkuvuoteen ajoittunutta menestystä moottorikelkkailussa. Janne Tapio voitti snowcrossin MM-hopeaa ja Tomi Ahmasalo ajoi Euroopan mestariksi, jatkaa Ljungqvist.

Suomalaisen moottoripyöräurheilun takavuosien mahtilajit, motocross ja trial eivät sen sijaan ole kolkutelleet viime aikoina maailman terävintä huippua.

- Trial ja motocross eivät ole tällä hetkellä aivan sillä tasolla, kuin toivoisi. Ne ovat rankkoja yksilölajeja, joihin tullaan jatkossa panostamaan mahdollisuuksien mukaan, lupaa Ljungqvist, joka muistetaan itsekin entisenä MM-tason motocrossarina.

Salmisen katseet
enduron 1-luokassa

Endurossa kaiken mahdollisen voittanut Juha Salminen lähti hakemaan uutta motivaatiota uralleen ajamalla kaksi kautta Yhdysvaltojen GNCC-sarjassa. Salminen hoiti urakkansa tavoilleen uskollisesti ja tyylikkäästi voittamalla sarjan kummallakin kerralla.

Salminen palaa ensi kaudella MM-sarjaan, jonne hän sai lentävän lähdön Uuden-Seelannin joukkuekisassa Lake Taupossa. Salminen voitti 1-luokan KTM:llä henkilökohtaisen yleiskilpailun lähes kolmen minuutin erolla Samuli Aroon.

- Ajoimme Uudessa-Seelannissa tietenkin ensisijaisesti joukkueena, mutta myös henkilökohtainen menestys maistuu hyvältä. Lähdin Lake Taupoon tutustumaan kuuden päivän ajan taas MM-sarjaan rytmiin ja ajo lähti kulkemaan mukavasti heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Se oli hyvä startti MM-sarjaan, myhäilee Salminen.

Salmisen ensi kauden kilpailuluokkaa ei ole lyöty vielä 100-prosenttisesti lukkoon, mutta todennäköisin vaihtoehto on ykkösluokka.

- Saan tehdä päätöksen pitkälti itse. En ole ajanut ennen MM-sarjaa ykkösluokassa ja nyt haluaisin tehdä sen, sanoo Salminen.

Jos ja kun Salminen jahtaa seitsemättä maailmanmestaruuttaan ykkösluokassa, niin Suomelle tarjoutuu sarjassa mahdollisuudet jättipottiin. Aro jatkaa 2-luokassa ja Marko Tarkkala 3-luokassa, jonka kestomestari David Knight siirtyy vuorostaan GNCC-sarjaan.

- Se on tässä vaiheessa jo käytännössä selviö, että jatkan KTM:llä ja 3-luokassa. Tuskinpa siihen luokkaan löytyy enää ainakaan Knightia nopeampaa kaveria. Tavoitteeni on ehdottomasti maailmanmestaruus, vakuuttaa Tarkkala.

Arosta tuplamestari
raskaan kauden jälkeen

KTM:llä 2-luokassa jatkavalle Samuli Arolle syksyllä Ranskassa lopullisesti sinetöitynyt maailmanmestaruus oli hänelle henkilökohtaisella tasolla neljäs. Se toi Arolle samalla kutsun itsenäisyyspäivänä Linnan juhliin.

- Kutsu tuli minulle toisen kerran. Olin viimeksi Linnan juhlissa ensimmäisen maailmanmestaruuden jälkeen, eli vuonna 2002.

Aro myöntää, että kausi ei ollut hänelle mitenkään helppo tuplamestaruudesta huolimatta.

- Kausi oli henkisesti raskas MM-sarjassa. Olen yleensä tottunut siihen, että minulla on sarjassa yksi todella paha vastustaja, mutta tällä kertaa heitä oli neljä. Lisäksi loppukaudelle lisää paineita toi mahdollinen loukkaantumisen pelko, kun MM-kulta oli jo tarjolla, myöntää Aro.

Ensi kausi ei tuo muutoksia Aron kuvioihin.

- Näyttää siltä, että Fabien Planet ajaa tallikaverinani 2-luokassa. Tarkkalan KTM-tallikaveri kolmosluokkaan haetaan todennäköisesti pienimmästä luokasta.

Kallio luottavaisin
mielin 250-luokkaan

Mika Kallio ottaa ensi kaudella urallaan merkittävän askeleen, kun hän siirtyy tutun työnantajansa KTM:n palveluksessa ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan 250-kuutioisten luokkaan. Luokkaan, joka on kaudella 2007 tasoltaan kovempi kuin aikoihin.

- Tietenkin olisin halunnut lähteä 125-luokasta maailmanmestarina, mutta toinen peräkkäinen MM-hopeakin oli hyvä saavutus. Näin jo alkukaudella, että mestariksi ajanut Alvaro Bautista ja Aprilia-pyörä olivat muihin nähden vahvoilla.

Ruutulippu-ohjelman yleisöäänestyksessä vuoden parhaaksi suomalaiseksi moottoriurheilijaksi valittu Kallio on ehtinyt ajaa varttilitraisella KTM:llä jo kahdet täysipainoiset testit Valenciassa ja Jerezissä. Hän liikkui molemmilla radoilla aivan kärkivauhdin tuntumassa ja samalla kiireisemmin kuin esimerkiksi juuri Bautista, joka hänkin siirtyy luokkaa ylemmäs.

- Testit kulkivat mukavasti ja tästä on hyvä jatkaa töitä ensi vuoden puolella. Tavoitteena on pitää kiinni mitaliketjusta ja yltää ensi kaudella 250-luokassa kolmen parhaan joukkoon. Kisakohtaisesti yritän ehtiä tasaisesti viiden nopeimman joukkoon, kertoo Kallio suunnitelmistaan.

ARVOMITALISTIT 2006 / Suomen Moottoriliitto ry

MM:

ROAD RACING:
125 ksm MM-hopeaa: Mika Kallio  
Sivuvaunut MM-hopeaa: Pekka Päivärinta-Timo Karttiala
Team-mestaruus, MM-kultaa: Team Suzuki International Europe GMBH
Sivuvaunut MM-pronssia: Tero Manninen-Pekka Kuismanen 

ENDURO:

Enduro 2 MM-kultaa: Samuli Aro
Enduro 2 MM-hopeaa: Mika Ahola
Enduro 3: MM-pronssia Marko Tarkkala
Joukkue (miehet) MM-kultaa: Samuli Aro, Marko Tarkkala, Mika Ahola, Jari Mattila, Juha Salminen, Petri Pohjamo.
Joukkueenjohtaja Jari Kakko
Kuudenpäivän ajon suoritusmitalit, kultaa (8): Mika Ahola, Samuli Aro, Jari Mattila, Petri Pohjamo, Juha Salminen, Marko Tarkkala, Eero Remes, Valtteri Salonen.
Hopeaa (1): Sami Salonen 
Pronssia (2): Patrick Wikman, Reijo Karppinen 

MAARATA:

Henkilökohtainen MM-hopeaa: Joonas Kylmäkorpi
 
JÄÄSPEEDWAY:

Maajoukkue MM-pronssia: Antti Aakko, Tommy Flyktman, Pekka Karttunen

SNOWCROSS:

Henkilökohtainen MM-hopea: Janne Tapio  

ENDURO 1:

Henkilökohtainen EM-kultaa: Jari Mattila

Eurooppa Cup:

Snowcross kultaa: Tomi Ahmasalo
Hopeaa: Janne Jurvelin
RR Classic 1 Pre-47 cc hopeaa: Tapio Rautalammi
RR Classic 2 alle 175 cc kultaa: Kaarlo Salonen
RR Classic 2B 50 cc kultaa: Erkko Paasio
RR Classic 3 250 cc kultaa: Pentti Elo
RR Classic 4 350 cc kultaa: Pentti Elo
Hopeaa: Juha Tiilikka
RR Classic 5 500 cc kultaa: Teuvo Länsivuori
Hopeaa: Timo Savenius
Pronssia:  Osmo Partti
RR Classic 7A kultaa: Jussi Luoma
Hopeaa: Seppo Järvinen
RR Classic 7B kultaa: Seppo Järvinen 
Classic 8B SV yli, kultaa: Teemu Töyriluoma /Hannu Paljakka
Hopeaa: Mika Hahn /Fritz-Jörgen Hahn

PM -MITALISTIT:

ROAD RACING:

GP 125 kultaa: Antti Soitiala  
Supersport B (Rookie 600) pronssia: Jesse Maikola
Superbike B (Rookie 1000) kultaa: Kimmo Kesti 

TRIAL:

Henkilökohtainen PM-kultaa: Henri Himmanen
PM-hopeaa: Joachim Hindrén 
Joukkue PM-hopeaa: Henri Himmanen, Saku Suvanto, Jussi Jokinen, Tomi Luhtasuo
Joukkueenjohtaja Staffan Floessell
Joukkue (nuoret) PM-pronssia: Riku Ilvessuo, Pilke Oja, Juha Pelttari, Teemu Koreemäki
Joukkueenjohtaja Staffan Floessell  

SPEEDWAY:

80 ksm maajoukkue PM-pronssia: Niko Siltaniemi, Kalle Katajisto, Mika Loppi, Jarkko Palmi, Ville Wasenius
Joukkueenjohtaja Rauno Palmi

MAARATA:

Henkilökohtainen PM-hopea: Markus Helin

JÄÄSPEEDWAY:

Henkilökohtainen PM-pronssi: Kai Lehtinen
 
SM- JA SUOMEN CUP VOITTAJAT:

ROAD RACING:  

125 ksm SM: Antti Soitiala, Tampereen Motocross
250 ksm SM: Kari Autio, Helsinki Racing Club
Supersport SM: Vesa Kallio, Valkeakosken Moottorikerho
Superstock 600 ksm SM: Vesa Kallio, Valkeakosken Moottorikerho
Superbike SM: Topi Haarala, Turun Moottorikerho
Supersport B Suomen Cup: Miika Salo, Waasa MC
Superbike B Suomen Cup: Terho Pitkänen, Helsinki Racing Club

DRAG RACING:

Street Bike SM: Sami Kaikkonen, Vallilan Moottoripyöräkerho
Super Pro Street Bike SM:  Juha Ollikainen, Finnish Drag Bike Association
Super Gas Bike SM: Timo Savolainen, Finnish Drag Bike Association
Harley Drags SM: Ismo Mäenpää, Finnish Drag Bike Association

MOTOCROSS:

MX 2 SM: Eero Remes, Tuusulan Moottorikerho
MX 1 SM: Eero Remes,Tuusulan Moottorikerho
Sivuvaunullisten SM: Joonas Saloniemi Salpausselän Moottorikerho/Juho Saloniemi
SM Nuoret:  Joonas Lehtinen, Tampereen Motocross MC
Kerhojoukkueiden SM: Siilinjärven Vesa (Jani Rönkkö, Jussi Vehviläinen, Hannu Poikela)
Joukkueenjohtaja Sami Törrönen
C/A 80 ksm Suomen Cup: Harri Kullas, Vantaan Moottorikerho
Veteraanit Suomen Cup: Kari Rantanen, Tampereen Motocross MC
Supermoto Open SM: Ville Jauhiainen, Konneveden Moottorikerho / UA
 
TRIAL:

Henkilökohtainen SM: Joachim Hindrén, Tapiolan Moottorimieskerho
C Suomen Cup: Joel Oksanen, MP-Taito
Kerhojoukkueiden SM: MP-taito (Saku Suvanto, Jussi Jokinen, Mika Kivelä, Ossi Nurminen)
 
ENDURO:

Alle 125 ksm SM : Roni Nikander, Nummelan Moottorikerho
Yli 175 ksm SM: Heikki Timonen, Salpausselän Moottorikerho
4-tahti SM: Jani Laaksonen, Tuusulan Moottorikerho
Nuoret SM: Roni Nikander, Nummelan Moottorikerho
Sivuvaunullisten SM: Teppo Lindroos Sipoon Moottorikerho/ Arto Kilpeläinen
Kerhojoukkueiden SM: Tuusulan Moottorikerho (Samuli Aro, Jari Mattila, Jani Laaksonen)
Veteraanit Suomen Cup: Jukka Aures, Helsingin Moottorikerho 

SPEEDWAY:

Henkilökohtainen SM: Kaj Laukkanen, Seinäjoen Moottorikerho
Nuorten alle 21 v. SM: Teemu Lahti, Kuusankosken Moottorimieskerho
Pariajo: Seinäjoen Moottorikerho (Kaj Laukkanen, Robert Eriksson, Joni Keskinen)
Kerhojoukkueiden SM: Kuusankosken Moottorimieskerho (Teemu Lahti, Juha Hautamäki, Kenny Olsson,  Juha Mäkelä, Tero Aarnio)
Joukkueenjohtaja Jorma Mäkikunnas
80 ksm Suomen Cup: Kalle Katajisto, Varkaus Racing Team
80 ksm -joukkue Suomen Cup: Varkaus Racing Team (Aki-Pekka Mustonen, Kalle Katajisto,Ville Wasenius, Timo Lahti, Tomi Lahti)

MAARATA:

Henkilökohtainen SM: Klaus-Peter Gerdeman, Saksa

JÄÄRATA:

125 ksm SM: Vesa Kallio, Valkeakosken Moottorikerho
250 ksm SM: Kari Vehniäinen, Konneveden Moottorikerho/UA
500 ksm SM: Mika Kallio, Valkeakosken Moottorikerho
Sivuvaunullisten SM: Jani Aronen  KTM Cross Country Club/Kristian Selenius Helsingin Moottorikerho
Kerhojoukkueiden SM: Valkeakosken Moottorikerho (Vesa Kallio, Jussi Valkeapää, Mika Kallio)
Joukkueenjohtaja Ari Asti

FIM Meritumit:

Excellent (osallistunut FIM-Rallyyn 25 kertaa): Juhani Vähä-Mattila, Olli Welander, Mirja Uusiniitty (matkustaja)
Kulta (osallistunut FIM-Rallyyn 15 kertaa): Maija Seitz, Jarkko Koski (matkustaja), Jarmo Rouvinen, Lasse Geust, Juha Pyhälä, Veli Elläniemi
Hopea (osallistunut FIM-Rallyyn 10 kertaa): Pertti Pellikka, Hannu Kajander, Kaarlo Salonen, Kristiina Kajander (matkustaja), Marja Salonen (matkustaja)
Pronssi  (osallistunut FIM-Rallyyn 5 kertaa): Anja-Maija Lauttia, Kaisa Niemelä (matkustaja).

Takaisin