Anna tukesi sixin maajoukkueille

27.6.2016

Maajoukkuevalinnoista vastaava Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen teki vuonna 2014 päätöksen, että Argentiinassa järjestettävään kuuden päivän kilpailuun ei lähetetä edustusjoukkueita. ”Aikalisä” ja säästyneet resurssit käytettiin siten, että Suomi oli jälleen iskukykyinen viime vuonna Slovakiassa. Suomi ajoikin MM-pronssille, junioreissa kuudenneksi ja naisissa neljänneksi.

Suomi oli mitalikannassa edellisen kerran vuoden 2011 kotikisoissa. Endurolegenda Juha Salminen ja moninkertainen MM-mitalisti Marko Tarkkala toimivat ajouransa jälkeen edelleen offroadmoottoripyöräilyn parissa ja auttavat uusia kuljettajia kansainväliselle uralle. Nuorilta lupauksiltamme voimme odottaa kansainvälistä menestystä jo tulevina vuosina. Esimerkiksi Henric Stigell ja Joni Kaivolainen kiertävät koko junioreiden MM-sarjan. Myös naiskuljettajiemme vauhti riittää kansainväliselle huipulle, kuten viime vuoden Euroopan mestari Sanna Kärkkäinen on todistanut.

Sixillä miehet ajavat nelimiehisellä joukkueella kolmessa eri luokassa. Nuorissa ikäraja on 23 vuotta ja kolmella kuljettajalla tulee olla edustus vähintään kahdessa luokassa. Naisilla pyöräkoko on vapaa ja kuljettajia on kolme.

Enduron kuuden päivän maajoukkuekilpailu ISDE järjestetään tänä vuonna Navarrassa, Espanjassa 11.-16. lokakuuta.

ANNA TUKESI SIXIN MAAJOUKKUEILLE!
Sinä voit osaltasi olla tukemassa maajoukkueiden matkaa kohti Espanjaa. Nämä joukkueiden tukituotteet ovat nyt tilattavissa.


Enduro Team Finland T-PAITA
Tummansininen, puuvillaa Selässä painettuna kaikkien suomalaisten ISDE-voittajien nimet.
20 €

Enduro Team Finland MUISTOESINE

Näyttävään samettilaatikkoon pakattu lasinen muistoesine jossa on laserleikattuna ISDE 2016-logo.
100 €

Tilaukset osoitteeseen: jari.kakko@tammertukku.fi