KymiRing ja Suomen Moottoriliitto ovat käynnistäneet MotoGP-rekrytoinnin

31.1.2019

 MP19-moottoripyöränäyttelyssä avattiin Suomen MotoGP-osakilpailun toimitsijoiden haku.

KymiRing-ratahanke etenee aikataulun mukaisesti, ja Suomi tulee isännöimään MotoGP-osakilpailua viisivuotisella sopimuksella. MotoGP-sarjan promoottori Dorna tulee vahvistamaan Suomen osakilpailun tarkan ajankohdan tulevana syksynä.

- Radan kanssa olemme edenneet hyvin aikataulussa, ja se tulee olemaan valmis loppukesään mennessä, jolloin tarkoituksena on, että MotoGP-tiimit saapuvat testaamaan Suomeen, toteaa KymiRingin ratajohtaja Timo Pohjola.

Varikkorakennusten ja muiden fasiliteettien rakentaminen alkaa keväällä.

- Dorna on itse ehdottanut, että ensimmäisenä vuonna voidaan hyödyntää myös väliaikaisia rakennuksia, joten tämän suhteen meillä ei ole paniikkia, vaikka paljon onkin vielä tehtävää. Prioriteetti on luonnollisesti se, että rata on täysin valmis ja ensiluokkaisessa kunnossa, kun kuninkuusluokka vihdoin saapuu Suomeen, Pohjola lisää.

MotoGP-osakilpailu työllistää yhden kilpailuviikonlopun aikana noin 2 000 vapaaehtoista. Näin ollen KymiRing ja Suomen Moottoriliitto ovat nyt mittavan rekrytointi- ja koulutusprosessin edessä.

- Yksi syistä, jonka takia Suomi sai MotoGP-osakilpailun, on se, että maamme tunnetaan laadukkaista tapahtumajärjestelyistä. Nyt meidän on varmistettava, että myös kilpailuviikonlopun aikana meillä on osaavaa talkooporukkaa hommissa, toteaa Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala.

Suomen MotoGP-osakilpailuun valmistautuminen aloitetaan jo hyvissä ajoin, sillä se tulee vaikuttamaan koko KymiRingin alueelle merkittävästi.

- Pelkästään paikan päälle saapuvat MotoGP-organisaatio ja tiimit kattavat 5 000 ihmistä. Kaiken kaikkiaan voidaan odottaa, että KymiRingille saapuu kilpailuviikonlopun aikana reilu 100 000 ihmistä. Totta kai tällaisella ihmismassalla on vaikutusta koko alueelle. Esimerkiksi Valencian MotoGP-osakilpailun suora taloudellinen vaikutus on 38 miljoonaa euroa vuosittain, Nevala korostaa.

Teksti: KymiRing Tiedotus

ILMOITTAUTUMISLOMAKE / MotoGP-rekrytointi