SML:n kauden 2017 palkintojenjakogaala järjestettiin Sibeliustalolla Lahdessa 5.1.2018

9.1.2018


Kansainvälisissä ja kansallisissa arvokilpailusarjoissa menestyneitä urheilijoita juhlittiin näyttävästi Lahden Sibeliustalolla 5.1.2018 SML:n palkintojenjakogaalan merkeissä. Gaalaan otti osaa lähes 500 henkilöä ja kyseessä olikin tähän mennessä suurin palkintojenjakogaala SML:n historiassa. Paikalla oli urheilijoiden, tiimien ja omaisten lisäksi myös muun muassa FIM Europen puheenjohtaja Wolfgang Srb, joka toi Euroopan liiton tervehdyksen arvokkaaseen tilaisuuteen. 

Palkintogaalan juonsi moottoriurheilun parista tuttu toimittaja Mervi Kallio ja palkinnot jaettiin illallisen lomassa kolmeen eri ryhmään jaettuna. Gaalailtaa kuvasi iloinen ja lämmin ilmapiiri ja Sibeliustalon juhlava tila loi asiaankuuluvan tunnelman urheilijoiden kunniaksi järjestetyssä juhlassa. Gaalassa palkittiin urheilijoiden lisäksi myös vapaaehtoistoiminnassa ansioituneita henkilöitä, tiimejä ja moottorikerhoja. SML:n kunniamerkki luovutettiin kunniapuheenjohtaja Juhani Halmeelle pitkäaikaisesta työstä suomalaisen moottoriurheilun eteen niin SML:n, kuin myös kansainvälisten liittojen luottamustehtävissä.

Kuvassa: Wolfgang Srb, Lenni Klemetti, SML:n puheenjohtaja Tapio Nevala ja toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist
 
SML haluaa vielä kerran onnitella kaikkia kansainvälisissä ja kansallisissa arvokilpailuissa menestyneitä urheilijoita, taustajoukkoja ja omaisia hienoista saavutuksista, jotka ovat omiaan vahvistamaan suomalaisten mainetta maailman parhaana moottoriurheilumaana. Suuri kiitos kuuluu myös kaikille juhlaan osallistuneille vieraille, joiden paikalla olo loi ainutlaatuisen tunnelman kauden 2017 päätöstilaisuuteen.

Kuvat: Mikko Käkelä