Enduro ja motocross 2023, Etelä-Suomi, Marko Tarkkala
Ainutlaatuinen tilaisuus saada laadukasta ohjausta ja valmennusta säännöllisesti ja vieläpä edullisesti. Sopii kaiken tasoisille ja ikäisille, tartu tilaisuuteen.
HUOM! Aluevalmennus käynnistyy toukokuun alussa 2023.
Moottoriurheilussa uusi toimintamalli alkoi vuonna 2015 ja jatkuu edelleen kehitettynä 2023, jolloin valmennuksesta saadaan sekä tehokasta että edullista. Valmennusta toteutetaan 1 h / kerta arki-iltaisin klo 17–20 välillä. Ohjattua harjoittelua on mahdollista valita 1–2 krt / vko, eli mikä sinun aikatauluihisi parhaiten sopii. Valmennus tapahtuu Etelä-Suomen alueella, paikat ja radat tarkentuvat lähiaikoina, joissa aluevalmennuksia pidetään.
Enduroa ajaville kuskeille on omat ryhmät, jossa harjoitellaan enduron lisäksi jossain määrin myös motocross radoilla.
Aluevalmennus on tarkoitettu kaiken tasoisille enduro ja motocross-kuljettajille. Kaikille kuljettajille löytyy oman tasoinen ryhmä.
Ryhmäkoko on maksimissaan 10 henkilöä. Radat tulevat olemaan auki myös muille käyttäjille valmennuksen aikana, joten ennen ohjattua harjoitusta voit ajaa omia treenejä ja saapua valmennukseen silloin kun sinun ryhmäsi tunti alkaa. Ohjatun valmennuksen jälkeen kuljettajat voivat myös jatkaa radalla omaa harjoitteluaan. Valmennusmaksu on 25 € / kerta + 5 euron ratamaksu. Jos sinulla on kyseisen radan kausikortti voimassa, sinulta ei peritä 5 euron ratamaksua.
Kuljettajan vahvistaessa osallistumisensa, tarkoittaa se sitoutumista valmennukseen koko valmennusjakson ajaksi. Valmennusmaksu laskutetaan oman valinnan mukaisesti 1–3 erässä. Lasku perustuu siihen, kuinka monta valmennuskertaa on järjestetty. Valmennuskertoja on touko-syyskuussa yhteensä 22, joka tarkoittaa kustannuksina 22 x 25eur = 550 euroa. Tämän voi siis maksaa joko yhdessä 1 x 550 euroa tai kahdessa erässä 2 x 275,00 euroa tai kolmessa erässä 3 x 183,34 euroa. Laskujen eräpäivät ovat 28.4.2023, 1.6.2023 ja 3.7.2023. Jos maksat valmennusmaksun yhdessä erässä on tällöin laskun eräpäivä 28.4.2023. Ilmoittautumisen (ilmoittautumislomake) yhteydessä voit valita kuinka monta maksuerää haluat. Mikäli osallistut valmennukseen kaksi kertaa viikossa mainitut summat kerrotaan kahdella.
Mikäli kuljettaja on estynyt osallistumaan valmennukseen valmennusmaksua ei palauteta. Kuljettaja voi kuitenkin tulla korvaamaan väliin jääneen harjoituskerran, jonkun muun ryhmän kanssa. Ratamaksut maksetaan jokaisella valmennuskerralla erikseen kerhojen ratamaksupisteisiin niiltä kerroilta kuin valmennukseen osallistuu, mikäli ei ole kyseisen radan kausikorttia.
Valmennuksesta vastaa moninkertainen enduron MM-mitalisti, SML:n vuoden valmentaja ja ammattivalmentaja Marko Tarkkala.
Maksukäytäntö:
-Ratamaksut maksetaan radoilla suoraan kerhojen ratamaksupisteisiin, mikäli ei ole kyseisen radan kausikorttia.
-Valmennusmaksut tulevat oman valinnan mukaisesti 1–3 maksuerässä suoraan sähköpostiin. Eräpäivät 28.4.2023, 1.6.2023 ja 3.7.2023.
Aluevalmennusryhmät
Enduro ja motocross-ryhmien tasovalinta tulee olemaan ilmoittautumislomakkeessa.
Tarkemmat tiedot ajoharjoittelu paikoista ja ajankohdista ilmoitetaan tällä sivulla, kun saamme tarkemmat osallistujamäärät.
Ilmoittautuminen ja lisätietoja:
Ilmoittaudu mukaan mahdollisimman pian, jotta varmistat paikkasi valmennuksessa.
Lisätietoja: Marko Tarkkala, marko.tarkkala@gmail.com, p. 040 706 0448
Kaikki rohkeasti mukaan.
Tervetuloa!
ILMOITTAUTUMINEN: