16.9.2024
KTM Silve Racing-tiimin Matias Vesterinen ja Jere Haavisto nappasivat kumpainenkin SM-mitalin motocrossin MX1-luokasta. Vesterinen taisteli vielä tiukasti viimeisessä osakilpailussa Suomen mestaruudesta Arttu Sihvosen kanssa, mutta joutui tällä kertaa taipumaan hopeamitaliin. Haavisto puolestaan jatkoi kolme kautta kestänyttä SM-osakilpailun voittoputkeaan ja nousi SM-pronssille, vaikka häneltä jäi kaksi osakilpailua väliin.
Teksti: Silve Racing tiedotus. Kuvat: Xracing
Jere Haavisto
- Avauserässä lipsautin starttikurviin nurin, mistä lähdin kiireellä muiden perään, mutta sitten muutaman kurvin jälkeen oli usean kuljettajan kasa, missä kaaduin uudestaan ja satutin vähän kylkeä. Jouduin hetken ottamaan happea, kun lähti ilmat pihalle. Olin jo aika lailla muiden perässä enkä ehtinyt lyhyessä 15 minuutin ja kahden kierroksen erässä nousta, kuin viidenneksi. Kaksi muuta erää voitin ja niiden turvin tuli myös SM-osakilpailuvoitto, Haavisto kertoi kotimatkalta.
Haavisto ajoi Orimattilassa myös eilen lauantaina MX Open-luokan kilpailun, mistä nappasi kaksi erävoittoa.
Matias Vesterinen