Joulukuun myötä taakse jää poikkeuksellinen moottoriurheilun vuosi 2020

16.12.2020

Joulukuu tuo mukanaan vuoden viimeisen ”pääsihteerin pakinan”, jolla työnimellä nämä epävirallisemmat kirjoitukset ovat viime aikoina toimistolla kulkeneet. On hyvä näin joulukuun loppupuolella summata mennyttä vuotta 2020 ja toisaalta myös kääntää katseet jo tulevaan ja mainita muutamalla sanalla uusista asioista. Tälläkään kertaa en voi jättää huomioimatta vallitsevaa koronatilannetta, joka tuo omat haasteensa uuden toimintavuoden starttiin, mutta sivutaan sitä tuonnempana.

Taloudellisesti vuodesta 2020 selvitään kohtuullisen pienin kolhuin siihen nähden, mikä pahin skenaario olisi voinut olla. Hinta on kuitenkin ollut siltä osin kova, että olemme joutuneet jättämään paljon suunniteltua toimintaa toteuttamatta. Tämä on näkynyt liiton toiminnassa. Vuoden 2020 aikana toteutetut mittavat säästötoimet ovat kuitenkin mahdollistaneet sen, että tilanne antaa hieman paremmat lähtökohdat vuoteen 2021. Koronasta johtuva epävarmuus vaatii edelleen tiukkaa menokuria ja tuleva vuosi tulee olemaan edelleen vaikea. Kehitystoimia on kuitenkin vietävä eteenpäin tilanteesta huolimatta. Suuri kysymysmerkki alkuvuoden osalta on tapahtumarajoitusten jatkuminen tuleville kuukausille ja toisaalta alkuvuoden kilpailujen toteuttamismahdollisuudet. SML:n talousryhmä kokoontuu heti tammikuun alkupuolella arvioimaan tilannetta ja tarvittavia toimenpiteitä, mutta uuteen toimintavuoteen lähdetään toiveikkain mielin siitä, että pystyisimme toteuttamaan toimintaa monipuolisemmin ja laajemmin kuin vuonna 2020.

Kilpailutoiminta saatiin vietyä vuoden 2020 osalta läpi noin 75 kilpailun voimin ja ajajalisenssimäärät asettuvat noin 600 lisenssiä alle niin sanotun normaalivuoden. Määrä on prosentuaalisesti huomattava ja lähikuukaudet näyttävät palautuuko lisenssien määrä tulevan vuoden aikana lähelle aiempaa tasoa. Pudotuksesta huolimatta jäsenkerhot ovat omalla toiminnallaan mahdollistaneet toiminnan jatkumisen ja kevään 2020 kilpailutoiminnan viivästymisestä huolimatta suuressa osassa kilpailuista osallistujamäärät ovat olleet hyvällä tasolla. Kerhojen tekemä työ ansaitsee suuren kiitoksen, lajiryhmiä ja luottamushenkilöitä unohtamatta.

Syksyn uusi asia oli kerhojen johtohenkilöille tarkoitettu keskustelufoorumi, joka järjestettiin 24.11.2020. Ensimmäisen kahden tunnin tilaisuuden myötä käynnistettiin SML:n kerhotoiminnan uusi verkosto, jolla tavoitellaan avointa vuoropuhelua kaikkien jäsenyhdistysten kanssa. Strategiatyön myötä kävi selväksi, että lajiliiton rooli koetaan hyvin etäiseksi. Verkoston rakentamisen kautta tavoitellaan yhden SML:n strategian tärkeän painopisteen kehittämistä ja lajiliiton roolin vahvistamista jäsenyhdistysten toiminnan tukijana ja keskustelun avaajana.

Kerhofoorumiin ilmoittautui kaikkiaan 41 jäsenkerhojen edustajaa ja aiheena olivat yhdistysten elinvoimaisuus sekä moottoriurheilun ja vapaaehtoistoiminnan tulevaisuuden näkymät. Kaikkein suurimmaksi ongelmaksi nousi vapaaehtoistoimijoiden vähäinen määrä. Monen suurenkin kerhon toiminta nojaa vain muutaman vapaehtoisen työpanokseen ja tähän toivottiin lajiliiton puolelta apuja. Toinen ongelma liittyi harjoitteluolosuhteisiin ja niihin liittyviin lupiin. Luvat ja viranomaisvaatimukset työllistävät nyt ja tulevaisuudessa, yhä enemmän jäsenistöämme ja vapaaehtoisina toimivilla henkilöillä on suuria haasteita löytää aikaa ja resursseja kuormittavien lupaprosessien hoitamiseksi. On korkea aika käynnistää avoin yhteinen keskustelu tulevaisuudesta ja moottoriurheilutoiminnan varmistamisesta tulevien vuosien yhteiskunnallisessa muutoksessa. Tämä työ on tehtävä yhdessä jäsenistön ja moottoriurheiluun liittyvien toimijoiden kanssa.

Keskustelua käytiin myös monesta muusta aiheesta, mutta lopputuloksena päätettiin yksimielisesti, että verkoston työtä jatketaan ja rakennetaan yhä parempaa moottoriurheilun yhteistyötä SML:n ja sen jäsenistön välillä. Seuraavina konkreettisina toimina SML järjestää jäsenyhdistyksille koulutusta vapaaehtoisten rekrytoinnin suunnitteluun sekä markkinointiviestintään liittyen, joka koettiin tärkeäksi myös sosiaalisen median hyödyntämisen näkökulmasta. Nämä koulutukset tulevat olemaan ilmaisia mukaan ilmoittautuneille kerhoille. Näistä tilaisuuksista tiedotamme lisää alkuvuodesta ja ensimmäisen kerhofoorumin materiaalia on tarjolla SML:n verkkosivuilla.

Ajajalisenssimyynti vuodelle 2021 avattiin Motti-järjestelmään joulukuun puolivälissä ja lisenssien hinnoissa on muutaman euron korotuksia riippuen lisenssistä. Vaikka lisenssien määrässä onkin pudotusta koronavuoden osalta, ei suuria muutoksia ole tulossa. Mainitsemisen arvoista on, että SML käynnistää vuoden 2021 aikana lisenssirakenteen arvioinnin ja tavoitteena on selvittää, palveleeko lisenssirakenne nykyisessä muodossaan harrastajia parhaalla mahdollisella tavalla. FIM on päivittänyt omaa lisenssirakennettaan ja on hyvä käydä läpi, että myös SML:n lisenssirakenne on ajan tasalla. Tätä lähdetään pohtimaan heti vuoden alussa ja katsotaan mitä vuosi 2021 tuo tullessaan.

SML:n perinteinen palkintojenjakogaala jouduttiin valitettavasti koronasta johtuvista syistä peruuttamaan siinä muodossa, jossa se on viime vuosina järjestetty. Päätös oli rajoitusten näkökulmasta selkeä, mutta erityisen vaikeaksi päätöksen teki se, että meidän on päästävä juhlistamaan kauden 2020 kansallisia ja kansainvälisiä menestyjiä heidän arvolleen kuuluvalla tavalla. Hallitus on kokouksessaan linjannut, että gaalaa ei kokonaisuudessaan peruta, vaan SML järjestää palkintojenjakogaalan uudessa formaatissa Live Stream -lähetyksenä 6.2.2021. Ajankohta on siis näillä näkymin helmikuun alun lauantai-ilta, joka on perinteisesti ollut MP -messujen aikaa. Tehtävään nimetty työryhmä tekee hartiavoimin töitä tilaisuuden mahdollistamiseksi ja tiedotamme tästä lisää lähiaikoina. Olemme jälleen yhden vuoden lähempänä moottoriurheilun 100-vuotis juhlavuotta ja myöskään sitä ei voi jättää huomiotta.

Koronavuoden aikana on julkaistu useita eri tukimuotoja yhdistystoiminnan tukemiseksi ja SML haki OKM:n tukea vuoden 2020 aikana säästösyistä peruutettujen Motti-kehitystoimien mahdollistamiseksi. Iloinen uutinen saapui 15.12.2020, jolloin OKM ilmoitti SML:lle myönnetystä tuesta jäsenpalveluiden kehittämiseksi. Tulemme siis vuoden 2021 aikana jälleen edistämään Motin palvelutarjontaa ja toteuttamaan listalla olevia kehitystoimia.

SML:n 2021 urheilusäännöstö on julkaistu ja tavoitteeksi asetettiin, että olemme ajoissa uuden säännöstön kanssa liikkeellä. On tärkeää, että SML:n toiminnassa päästään heti alusta alkaen kiinni uuteen kilpailukauteen myös sääntöjen näkökulmasta. Lajiryhmät ovat tehneet suuren työn sääntöjen päivittämisessä ja riippuen lajista, myös lajisäännöt valmistuvat suurelta osin loppuvuoden ja tammikuun alun aikana. Ensimmäiset kilpailut pyörähtävät käyntiin snowcrossin osalta jo tammikuun alussa, joten uusi kilpailukausi on jo ovella. Tuleva vuosi tuo näillä näkymin mukanaan myös uusia yhteistyö- ja toimintamuotoja muun muassa tutkimuksen, valmennuksen, tasa-arvon ja syrjinnänvastaisuuden ja koulutuksen saralla, mutta avataan näitä asioita enemmän, kun hankkeet etenevät ja asiat varmistuvat.

Ja sitten vielä mainitsemani perinteinen korona-aihe. Näin urheilujärjestön näkökulmasta on tärkeää, että me moottoriurheiluyhteisönä nautimme mahdollisimman hyvää luottamusta viranomaisten ja yhteiskunnan taholta, kun puhumme tapahtumista ja vastuullisesta moottoriurheilun järjestämisestä. Tässä olemme kuluneena vuonna onnistuneet hyvin. Asiasta huolehtiminen on meidän kaikkien yhteinen vastuu. Etumme on ollut kiistatta se, että moottoriurheilutapahtumat sijoittuvat ulkona sijaitseville suorituspaikoille, mutta siitä huolimatta järjestelyt ovat vaatineet paljon ylimääräistä työtä. On todettava, että olen hyvin ylpeä siitä, miten moottoriurheilu, lajiryhmät ja jäsenkerhot kaikkine aktiiveineen ovat tässä tilanteessa ottaneet asiat ja tilanteet haltuun. Työn arvoa korostaa erityisesti se, että asiat on tehty vapaaehtoisvoimin. Jatketaan samaan malliin, jotta pystymme nauttimaan moottoriurheilutapahtumista myös vuonna 2021!

Vuoden viimeinen ”pakina” on hyvä lopettaa hyvän joulun toivotuksiin, mutta ennen sitä haluan esittää vielä kerran omat lämpimät kiitokseni kaikille kerhoille ja toimijoille, hallitukselle ja SML:n työryhmille sekä tietysti Jussille, Marialle siitä, miten hyvin ja vastuullisesti olette asioita huomioineet koko vuoden ajan. Sopeutuminen viikoittain muuttuvaan tilanteeseen on ollut esimerkillistä ja vuosi 2020 on näyttänyt sen, mitä vahva ja asiantunteva yhteistyö voi moottorikerhoissa saada aikaan. Onnittelut myös kaikille menestyneille urheilijoillemme kansallisista sarjoista aina EM- ja MM-tasolle asti. Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta 2020!

Suunnataan nyt katseet kohti uutta toimintavuotta 2021. Pysykää terveinä ja oikein hyvää pyhien aikaa ja vuoden vaihdetta kaikille!

Kunnioittaen

Ville Salonen

Pääsihteeri
Suomen Moottoriliitto ry