Lisenssi Ruotsalaisilla moottoriradoilla pakolliseksi 2016 alkaen

15.12.2015

Lisenssi Ruotsalaisilla moottoriradoilla pakolliseksi 2016 alkaen

Ruotsissa on siirrytty uuteen lisenssikäytäntöön, joka koskee kaikkia Ruotsalaisilla radoilla harjoittelevia ja kilpailevia ajajia. Vuoden 2016 alusta alkaen jokaisella radalla ajavalla ajajalla pitää olla voimassa oleva lisenssi. Vaatimus koskee myös Pohjoismaalaisia radankäyttäjiä. Suomalaisien ajajien osalta tämä tarkoittaa sitä, että ajajalla tulee olla voimassa oleva SML:n vuosilisenssi. Ruotsin Moottoriliitto SVEMO on ilmoittanut, että pohjoismaisten Moottoriliittojen myöntämät vuosilisenssit hyväksytään radankäyttöoikeudeksi.

SVEMO kertoo myös, että lisenssivaatimuksen johdosta Ruotsalaiset moottorikerhot ja ratojen ylläpitäjät, tulevat suorittamaan aktiivisesti tarkistuksia radoilla.

Ajajien on tärkeää hoitaa lisenssi kuntoon hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä, sillä lisenssikortti tulee esittää paikan päällä rataa ylläpitävän kerhon edustajalle.

Lisätietoja asiasta saa SML:ta.


SML ry