Maaliskuun sulkuaika ja alkuvuoden kuulumisia moottoriurheilun ja SML:n näkökulmasta

17.3.2021

Alkuvuoden 2021 kuukaudet ovat edenneet sulkuajan sävyttämään maaliskuuhun ja paljon on tapahtunut menneiden kuukausien aikana. Muutama sana tässä vaiheessa menneistä viikoista ja tulevan kevään asioista.

Vuoden alku näytti toiminnan käynnistymisen osalta jäälleen hyvin vaikealta ja samoissa merkeissä olemme siirtyneet viranomaisten määrittelemään maaliskuun sulkuaikaan, jolla on ollut suuria vaikutuksia suomalaisten liikunta- ja harrastusmahdollisuuksiin. Kaikesta huolimatta jäsenkerhot ovat tehneet parhaansa sopeutuakseen tilanteeseen ja talven osalta kalenteriin on saatu useampia talvilajien kilpailuja. Jäälajien osalta Suomen Mestaritkin ovat jo selvillä. Hienoa työtä ja onnittelut menestyjille!

SML tiedotti maaliskuun sulkuajan linjauksista kuun alussa ja tällä hetkellä kilpailukalenterissa on ainoastaan SM-kilpailuluvalla ajettavia tapahtumia suositusten mukaisesti. Uusia kilpailulupia ei sulkuaikana myönnetä ja seuraamme tilannetta tarkasti. Sulkuaika päättyy tämänhetkisten linjausten mukaisesti 28.3.2021 ja tiedotamme lisää heti, kun maaliskuun lopun aikana julkaistut huhtikuun linjaukset tulevat valtiolta, AVIlta ja Olympiakomitealta.

Helmikuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa uuden formaatin mukainen SML:n palkintojenjakogaala. Perinteistä juhlaa emme pystyneet vallitsevista rajoituksista johtuen järjestämään, mutta oli tärkeää, että pääsimme muistamaan menestyjiä Suomen Urheilumuseosta lähetetyn live -lähetyksen merkeissä. Hanke oli SML:n toiminnassa ensimmäinen laatuaan ja voi rehellisesti todeta, että ei pääsihteerin ”planttukaan” aivan omassa tutussa ympäristössään liikkunut, mutta ehkäpä tästäkin selvittiin. Onneksi apuna oli Rivents oy:n ammattitaito ja yhteistyöverkosto, jonka avulla pääsimme toteuttamaan uuden ja erilaisen gaalatilaisuuden. Kiitos kaikille tilaisuuden mahdollistaneille henkilöille ja gaalaa tukeneille yhteistyökumppaneille!

Gaalalähetyksessä lanseerattiin SML:n satavuotishanke, joka kulkee sloganilla ”Nollasta sataan”. Hankkeen tavoitteena on kuvata moottoriurheilun satavuotista taivalta Suomessa ja se liittyy myös tärkeänä osana SML:n varainhankinnan yhteistyöhön Rivents oy:n kanssa. Tilaisuuden yksi tavoitteista oli tuoda esille SML:n ja sen jäsenistön moninaista lajikirjoa. Noin 20 eri moottoriurheilulajia vaativat kaikilta monipuolista osaamista ja liitolta kattavaa luottamusorganisaatiorakennetta. Lajit tarjoavat ainutlaatuisen, toisistaan eroavan kokonaisuuden, joka pitää sisällään vauhdikkaita ja taitoa vaativia harrastusmuotoja, tapahtumia ja kilpailusarjoja. Meidän pitää vain tuoda tätä kokonaisuutta paremmin suomalaisten tietoisuuteen.

Gaalassa lanseerattu hanke starttaa matkan vuoden 2022 juhlavuotta kohti ja nostaa esille maailman menestyksekkäimmän moottoriurheilumaan matkaa sadan vuoden ajalta. Jotta saamme viestiämme levitettyä mahdollisimman laajasti, haastankin teidät kaikki levittämään moottoriurheilun viestiä omissa SOME-verkostoissanne. Klikatkaa seuraamaan SML:n 0-100 -kanavia Facebookissa ja Instagramissa sekä jakakaa sivujen linkkejä omissa kanavissanne. Nyt jos koskaan voimme yhdessä vaikuttaa sanan leviämiseen ja moottoriurheilun tunnettavuuteen Suomessa.  Voimme tällä pienellä teolla kukin tukea yhteistä tavoitetta lisätä moottoriurheilun tietoisuutta Suomessa ja tavoitellaan yhdessä mahdollisimman suurta verkostoa 0–100 -sivujen alle.

SML:n hallitus vahvisti 11.3.2021 vuoden 2020 tilinpäätöksen ja talouden numerot toimitetaan kaikille jäsenyhdistyksille tulevan liittokokouksen materiaaleissa. Vuosi 2020 ei ole ollut helpoin mahdollinen, mutta lopulta tulos on kuitenkin tilanteeseen nähden varsin kohtuullinen. Vuosi on vaatinut rankkoja säästötoimia, mutta ne ovat toteutuneet melko hyvin ja näin on varmistettu se, että koronavuodesta 2020 selvitään kohti seuraavia vuosia ja pääsemme tilanteen parannuttua täysipainoisesti toteuttamaan ja kehittämään liiton ja jäsenistön toimintaa. Valitettavaa on toki ollut se, että SML -johtoinen toiminta on ollut vähäistä ja näin tilanne ei voi loputtomiin jatkua. Toiveet ovat korkealla, että pääsisimme rokotusten edettyä lähemmäksi totuttua toiminnan määrää.

Circuit Racingin -lajiryhmän esityksestä SML on solminut rengassopimuksen Michelinin kanssa kolmen SM-luokan osalta kaudelle 2021. Sopimuksen myötä pyritään saamaan etuja ajajille ja lisäämään myös yhteistyötä alalla toimivien merkittävien yritysten kanssa. Toivotaan menestystä yhteistyölle ja toivotaan, että kisat saadaan vietyä suunnitellusti läpi vallitsevasta tilanteesta huolimatta. Lajiryhmä tiedottaa ajajia sopimukseen liittyvistä asioista.

SML:n liittokokous järjestetään 11.5.2021 ja tällä kertaa poikkeuksellisesti etäjärjestelyin. Tällä hetkellä voimassa oleva poikkeuslaki mahdollistaa, ry-säännöistä poiketen, tietoliikenneyhteyksien hyödyntämisen ja tämä on ensimmäinen kerta, kun SML:n liittokokouksessa hyödynnetään etätyökaluja kokouksen läpiviemiseksi.  Toivottavasti tämä järjestely tarjoaa yhä useammalle jäsenyhdistykselle mahdollisuuden olla mukana kuulemassa liiton toiminnan pääasioita, talouden tilannetta sekä kokouksen työjärjestykseen lisättyjä asioita. Mahdolliset äänestykset toteutetaan sähköisesti ja kaikille jäsenyhdistyksille toimitetaan ohjeistus Hejmo-äänestyspalvelun käyttämisestä liittokokouksen yhteydessä. Ilmoittautuminen avataan SML: n sivuille ajoissa ennen kokouspäivämäärää. Tulevaisuutta varten on käynnistetty SML:n yhdistyssääntöjen päivittäminen ja tästä työstä tiedotamme jäsenistöä lähempänä liittokokousta. Ry-sääntöjen päivittäminen vaatii luonnollisesti jäsenistön hyväksynnän.

SML järjestää toimitsijakoulutuksia maaliskuun lopulla ja ilmoittautuminen on avattu etäjärjestelyin toteutettaville kursseilla. Ohjelmassa ovat totuttuun tapaan A-, B-, T- ja K-katsastuskurssit. Muista koulutuksista mainittakoon SML:n kerhofoorumin myötä toteutettu vapaaehtoisten rekrytointikoulutus, joka järjestettiin helmikuussa. Koulutus toteutettiin yhteistyössä Keski-Suomen Liikunnan ja Urheilun seurakehittäjän Laura Härkösen kanssa ja tilaisuuden jälkeen päätettiin, että aiheen parissa jatketaan myös toisen koulutuksen verran. Tavoitteena on työstää rekrytointisuunnitelmia osallistuvien kerhojen kanssa. Myös markkinointiviestinnän osalta suunnitteilla on SML:n jäsenkerhoille tarjottavaa koulutusta. 

Liikennevakuutustyön osalta on myös aiheellista mainita, että SML ja liikennevahinkolautakunta kookoontuvat tällä viikolla pohtimaan liikennevakuutukseen ja eristetyn alueen määritelmään liittyviä haasteita. Työtä siis edistetään suunnitelman mukaisesti.

Huhtikuussa kalenterissa on sitten vuoden 2021 ensimmäinen Suomessa järjestettävä MM-kilpailu. Lapin Moottorikelkkailijat ry isännöi FIM:n snowcrossin EM- ja MM-kilpailua, joka järjestetään Rovaniemen Mäntyvaarassa 9.-10.4.2021 rajoitusten mukaisesti, ilman yleisöä. Tällä hetkellä valmistelut ovat käynnissä normaalisti ja LaMK on tehnyt suuren työn rajoitusviidakon keskellä. Toivomme parhainta menestystä tulevaan koitokseen. On ollut hienoa havaita, miten paljon kansainvälisen liiton puolelta on osoitettu kiinnostusta tapahtumaan liittyen ja arvostusta on löytynyt suomalaisten sisulla tekemälle työlle.

Maaliskuu pitää sisällään SM-kilpailuja, joiden eteen kerhot ovat tehneet suuren määrän työtä. Pyytäisin teitä kaikkia huomioimaan tulevien tapahtumien osalta huolellisesti kaikki järjestäjän antamat ohjeet ja suositukset. Yleisöä ei voida kilpailuihin ja reiteille ottaa ja on tärkeää, että kaikki kunnioittavat suurella vaivalla tehtyjä järjestelyjä. Kiitos kaikille järjestäjille! Vastuullamme on pitää huoli siitä, että suomalaiset moottoriurheilutapahtumat säilyttävät laadukkaan ja vastuullisen maineen kaiken korona-ajan keskellä. Kiitos kaikille alkuvuoden työstä ja suunnataan katseet kohti kevään tapahtumia!!

 

Ville Salonen

pääsihteeri

Suomen Moottoriliitto ry