Olympiakomitea tiedottaa: Loppuvihellys häirinnälle - Urheiluyhteisö yhdessä häirintää vastaan

8.9.2020

Lähde: Olympiakomitea 8.9.2020

Loppuvihellys häirinnälle – urheiluyhteisö yhdessä häirintää vastaan
 

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry on julkaissut tutkimuksen, jonka tarkoitus oli selvittää, ovatko urheilijat kokeneet tai havainneet seksuaalista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää viimeisen viiden vuoden aikana urheilutoiminnassa. Tutkimus antaa urheiluyhteisölle ajantasaisen tietopohjan häirinnän vastaisen työn yhteiseen kehittämiseen.

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 48 lajiliiton 16-vuotiaat ja sitä vanhemmat urheilijat (vuonna 2003 tai aiemmin syntyneet). Kysely lähti vuodenvaiheessa 2019–2020 n. 160 000 urheilijalle ja vastauksia saatiin 9018.  

Seksuaalinen häirintä voi ilmetä monin tavoin aina epäasiallisesta seksuaalissävytteisestä puheesta ja vihjailusta fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen. Sukupuoleen perustuvaa häirintää on esimerkiksi halventava puhe toisen henkilön sukupuolesta.  

Tutkimusaineiston perusteella urheilussa ilmenee seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa häirintää, mutta ei enempää kuin muualla yhteiskunnassa. 

– Urheilu ei ole häirinnästä vapaa alue, mutta haluamme painokkaasti viedä suomalaista urheilua häirinnästä vapaaseen suuntaan. On hyvä, että lajiliitot ovat laajasti osallistuneet tutkimukseen, jonka avulla saamme lisätietoa tärkeän työn pohjaksi. Urheilijoiden ääni on kuultu, toteaa Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen

Häirinnän vastainen työ yhdistää urheiluyhteisön 

Häirinnän vastainen työ on tiivistynyt urheilujärjestöissä viimeisten vuosien aikana. Urheiluyhteisön yhteinen vastuullisuusohjelma ottaa vahvasti kantaa turvallisen urheilun puolesta. Vastuullisuusohjelma on tehty tiiviissä yhteistyössä lajiliittojen kanssa.  Erityisesti Et ole yksin -palvelu on hyvä esimerkki urheilujärjestöjen välisestä yhteistyöstä häirinnän kitkemiseksi. Myös aiheeseen liittyviä koulutuksia on järjestetty tihenevään tahtiin. 

– Työtä turvallisen urheilun eteen on tehty, mutta sitä tulee jatkossa tehdä yhä voimakkaammin ja viestin tulee kulkeutua laajamittaisesti koko urheilun kentälle ja urheilijoille asti, Mikko Salonen painottaa. 

Salosen mukaan ensiarvoisen tärkeää on, että hyvät, jo olemassa olevat työkalut saadaan kaikkien tietoisuuteen ja vietyä käytäntöön yli lajirajojen. Tämän lisäksi urheiluyhteisössä on valmisteilla useita uusia toimenpiteitä turvallisen toimintaympäristön parantamiseksi, kuten Vastuullinen valmentaja -verkkokoulutus, sovittelumenettely sekä urheiluyhteisön yhteinen kurinpitojärjestelmä. 

– Jatkamme vahvaa yhteistyötä lajiliittojen kanssa ja käymme yksityiskohtaisesti läpi toimenpiteet, joiden avulla turvallisuuteen on hyvä panostaa. Tutkimuksen perusteella myös puhumisen kulttuuriin tulee puuttua, jotta saadaan kitkettyä häiritsevä puhe pois pukukopeista, kentiltä ja saleista, Salonen summaa. 

Kannustamme kertomaan  

Väestöliiton Et ole yksin -palvelussa voi keskustella mahdollisista häirintätapauksista ammattilaisen kanssa. 

SUEKin ILMO-palveluun voi ilmoittaa nimellä tai nimettömänä, mikäli havaitsee rikkomuksia. 

Urheiluyhteisön työkaluja häirinnän kitkemiseksi löytyy mm. seuraavista linkeistä: 

 

SML:n yhdenvertaisuus ja tasa-arvosuunnitelma löytyy linkin kautta
​https://www.moottoriliitto.fi/sml/strategia-ja-toimintakertomukset/yhdenvertaisuus-tasa-arvo-ja-syrjinnan-ehkaiseminen/