Saku Purtilo neljänneksi kauden kovatasoisimmassa kilpailussaan Tšekkien flat track-mestaruussarjassa

23.9.2024

Purtilon tähän astisen uran kovin kisapäivä eteni aamun kaaoksesta nousujohteisesti finaalin nelossijaan.

Teksti ja kuvat: Burt Racing

Kisatauon aikana pyörään tehtiin päivityksiä ja parannuksia, joita päästiin nyt kokeilemaan kilpailuolosuhteissa. Päivän ensimmäinen alkuerä ei sujunut lainkaan totutun mukaisesti Purtilon ollessa maalissa kuudentena. Muutosten jälkeen vanhat askelmerkit rengasvalinnoissa eivät enää päteneet ja kuljettajalla oli vaikeuksia pystyä ajamaan täyspainoisesti kilpaa. Toimenpiteet auttoivat ja ajo lähti toiseen alkuerään sujumaan Purtilon kuitatessa kolmannen sijan. Kolmannessa alkuerässä Purtilo oli oma itsensä startattuaan takimmaisesta rivitä ja raivattuaan tiensä ruutulipulle toisena. Neljännessä alkuerässä startti epäonnistui, jonka seurauksena oli tyytyminen neljänteen paikkaan. Alkueristä saadut pisteet riittivät suoraan finaalipaikkaan toisesta lähtörivistä. 

Finaalin startti onnistui hyvin ja Purtilo nousi startissa neljänneksi. Ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä Purtilo nousi kolmannelle sijalle. Ykkösenä ajanut, puolustava maailmanmestari, Ervin Kraicovic ja toisena ajanut Ondrej Svedik lähtivät vetämään kaulaa jättäen Purtilon taistelemaan kolmannesta sijasta Vit Janousekin ja Daniel Mandysin kanssa. Purtilo piti tiukasti pintansa erän puolin väliin asti, jolloin Janousek kontaktia pelkäämättä väkisin syöksyi rinnalle ja ohi. Kilpailu kolmannesta sijasta jatkui Purtilon takaa-ajoasemasta ruutulipulle asti, jonka Purtilo ohitti neljäntenä.  

Kuljettaja oli päivän päätteeksi harmissaan jäätyään podiumin ulkopuolelle. Hyvääkin kilpailusta kuitenkin löytyi, alkuerien arpaonni ei suosinut ja Purtilo sai vastaansa päivän podium-sakin useamman kerran. Tästä huolimatta vauhti riitti jättää alkuerissä sekä finaalissa taakse monta MM-kokemusta omaavaa kuljettajaa. Päivä oli tähän mennessä paras mittari missä mennään MM-tavoitteen suhteen. 

Seuraavaksi karavaani suuntaa Tšekeistä Lelystadiin, jossa ajetaan 29.9. Hollannin mestaruussarjan viimeinen osakilpailu.