Moottoriliiton tutkijalautakunta on saanut tutkimukset päätökseen

11.7.2023

Sunnuntaina 2.7. Imatranajoissa IRRC-sarjan osakilpailussa onnettomuudessa menehtynyt kuljettaja oli 30-vuotias Hollannin kansalainen Joey den Besten. Kuljettaja kaatui ja menehtyi saamiinsa vammoihin paikan päällä.  

Onnettomuus tapahtui IRRC Superbike luokan lähdön tutustumiskierroksella. Kuljettaja menetti pyöränsä hallinnan sadekelissä ajetussa kilpailussa, kaatui ja ajautui ulos radalta. Onnettomuus tapahtui radan suoralla osuudella eikä tilanteessa ollut osallisena muita kilpailijoita. Kilpailu keskeytettiin välittömästi tapahtuman jälkeen.

Suomen Moottoriliiton tutkijalautakunta on saanut tutkimukset päätökseen. Tutkinnassa ei ilmenny syytä epäillä laiminlyöntiä, eikä kuljettajan pyörästä löytynyt teknistä vikaa. Tapahtuma on järjestetty sääntöjen mukaisesti.