SML:n MK-lajiryhmän tiedote 4.2.2022

4.2.2022

Snowcross Lajiryhmä 2022 tiedote, 4.2.2022

Rovaniemellä Pakkaskisassa lajiryhmä kävi kilpailijoiden kanssa keskustelua junior -luokista ja luokkien ikärajoista. SML:n säännöissä ikärajat tulkitaan siten, että kuljettaja saa osallistua luokkaan sinä vuonna, kun täyttää määrätyn iän ja sen vuoden loppuun minä täyttää ylimmän luokan sallitun iän.

Eli Luokassa 11-12 ajavat vuonna 2010 ja 2011 syntyneet.

Eli Luokassa 13-14 ajavat vuonna 2008 ja 2009 syntyneet.


Junior-luokat ja virittäminen

Toinen paljon keskustelua aiheuttanut kysymys on ollut laitteiden mahdollinen virittäminen junior -luokissa.

Virittämiseen tullaan lajiryhmän toimesta puuttumaan kauden kuluessa. Jonkun tulevan kilpailun yhteydessä tullaan tarkastamaan kelkkojen oikeellisuus, jotta saadaan puheet asian tiimoilta loppumaan. Tässä asiassa lajiryhmä toivoo asiallista käytöstä kaikilta vanhemmilta, jotta juniorien keskuudessa säilyy hyvä kaverihenki. Ymmärrämme lajiryhmässä asian tärkeyden ja siksi asiaan tullaan puuttumaan. Erityisen tärkeää, on huolehtia siitä, että nuoret eivät ala syyttelemään toisiaan asiaan liittyen. Näissä luokissa vääryyden tekevät vanhemmat, eivätkä nuoret.


Lippusäännöt ja niiden noudattaminen

Kolmas huomio Pakkaskilpailuista oli keltaisen lipun huomioiminen. Kuten molempina päivinä kerroimme, me pyrimme parantamaan koulutusta ratahenkilöiden kanssa ja selkeyttämään toimintaa lippupisteillä, jolloin luomme toimivamman ja turvallisuutta lisäävän järjestelmän. Myös kuljettajien on parannettava omaa asennoitumistaan lippuihin ja radalla annettuihin merkkeihin. Kyse on kaikkien turvallisuudesta.


Yamahan 200-luokan iskunvaimenninpaketti

200 luokkaan on Yamahalta tarjolla iskunvaimennin paketti joka on vakio numerolla ja mahdollisuus käyttää molemmissa luokissa. Tässä on numerot, jotka ovat hyväksyttyjä

Yamaha

   

Item number

Descrition

Fits on:

     

OHLMN990SS200RR

Rear damper

SnoScoot 200

 

OHLMN992SS200FR

Front damper 1 pair

SnoScoot 200

 

Tarkennukset sääntökirjaan
Sääntökirjassa olevia muutamaa virhettä korjataan ja pyritään saamaan uusi versio julki ennen seuraavaa SM -osakilpailua

Muutokset:
Kohdassa  090.14 Tekniset säännöt, kohta 090.14.1, kohdassa 2

e. 090.14.9 on virhe: kirjauksen tulee olla 090.14.7

Toinen virhe 090.14.2.2 kohdassa 5

Naisten luokassa ajava kilpailija, joka ei kilpailuvuoden aikana täytä 16v, tulee ajaa junior 14-16 -luokan säännön kelkalla (ns. puolikaasu) kelkan ei tarvitse olla ns. ylivuotinen. Mikäli kilpailija osallistuu muulla kuin yleisesti snowcrossissa käytetyillä kelkoilla, asia käsitellään tapauskohtaisesti lajiryhmässä.

SML MK-lajien lajiryhmän puolesta

Tomi Ahmasalo
Lajipäällikkö