AVI on julkaissut joulukuun alussa uusia koontumisrajoituksia muuttuvasta pandemiatilanteesta johtuen

8.12.2021

AVI on julkaissut joulukuun alussa uusia kokoontumisrajoituksia epävarman ja muuttuvan pandemiatilanteen johdosta.
Lähde: AVI.fi 

Kokoontumisrajoitukset ovat erilaiset eri puolella Suomea. Alla on luettelo aluehallintovirastojen päättämistä kokoontumisrajoituksista. Kunnat voivat päättää alueillaan kokoontumisrajoituksista, jotka ovat  vielä tiukemmat kuin alla kuvatut.

Voit tarkistaa kokoontumisrajoitukset myös sivultamme Kokoontumisrajoitukset paikkakunnittain.

Voimassa olevat kokoontumisrajoitukset alueittain:

  • Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialue

    • Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin alue
      Määräys ajalle 5.-21.12.2021: Voi järjestää korkeintaan 50 henkilön tilaisuuksia sisätiloissa. Tilaisuuksien järjestäjä voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille, jolloin passi mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Muunlaiset yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja. Lisätietoa on 3.12.2021 julkaistussa tiedotteessa.
       
    • Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alue
      Määräys ajalle 4.-31.12.2021: Voi järjestää sisätiloissa korkeintaan 20 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin määräystä ei tarvitse noudattaa. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä tulee noudattaa rajoituksia. Lisätietoa on 2.12. julkaistussa tiedotteessa.
       
    • Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alue
      Määräys ajalle 4.-31.12.2021: Voi järjestää korkeintaan 50 henkilön tilaisuuksia sisätiloissa. Tilaisuuksien järjestäjä voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille, jolloin passi mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Muunlaiset yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja. Lisätietoa on 2.12. julkaistussa tiedotteessa.
       
    • Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alue
      Määräys ajalle 3.12.2021-2.1.2022: Voi järjestää sisätiloissa korkeintaan 20 henkilön tilaisuuksia sisätiloissa, jos kyseessä on seisomakatsomo eli jos yli 20 henkilöllä yleisöstä ei ole istumapaikkoja. Jos kyseessä on sisätiloissa järjestettävä yhteislaulutilaisuus ja siihen osallistuu yli 20 henkilöä, tilaan saa ottaa enintään puolet muun lainsäädännön nojalla tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä. Muunlaiset yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja. Yllä kuvattujen tilaisuuksien järjestäjä voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille, jolloin passi mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Lisätietoa on 30.11. julkaistussa tiedotteessa.
       
    • Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alue
      Määräys ajalle 3.-26.12.2021: Voi järjestää sisätiloissa korkeintaan 20 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin määräystä ei tarvitse noudattaa. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä tulee noudattaa rajoituksia. Lisätietoa on 30.11. julkaistussa tiedotteessa.
       
  • Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialue

    • Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alue
      Määräys ajalle 6.12.-27.12.2021: Voi järjestää korkeintaan 100 henkilön tilaisuuksia sisätiloissa, jos 
      1) on käytössä katsomotiloja, joissa kaikille osallistujille ei ole määritelty istumapaikkoja tai 
      2) on kyse yleisötilaisuuksiin kuuluvista yhteislaulutilaisuuksista. 
      Muunlaiset yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja. Yllä kuvattujen tilaisuuksien järjestäjä voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille, jolloin passi mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Lisätietoa on 2.12. julkaistussa tiedotteessa.
       

  • Lounais-Suomen aluehallintoviraston toimialue

    • Varsinais-Suomi
      Määräys ajalle 16.11.-16.12.2021: Voi järjestää korkeintaan 50 henkilön tilaisuuksia sisätiloissa. Tilaisuuksien järjestäjä voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille, jolloin passi mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Muunlaiset yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja. Lisätietoa on 15.11. julkaistussa tiedotteessa.

    • Satakunta
      Määräys ajalle 22.11.-22.12.2021: Voi järjestää korkeintaan 50 henkilön tilaisuuksia sisätiloissa. Tilaisuuksien järjestäjä voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille, jolloin passi mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Muunlaiset yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja. Lisätietoa on 19.11. julkaistussa tiedotteessa.
       

  • Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialue

    • Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alue
      Määräys ajalle 6.-31.12.2021: Voi järjestää sisätiloissa korkeintaan 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin määräystä ei tarvitse noudattaa. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä tulee noudattaa rajoituksia. Lisätietoa on 3.12.2021 julkaistussa tiedotteessa.
    • Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue
      Määräys ajalle 6.-31.12.2021: Voi järjestää sisätiloissa korkeintaan 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin määräystä ei tarvitse noudattaa. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä tulee noudattaa rajoituksia. Lisätietoa on 3.12.2021 julkaistussa tiedotteessa.

    • Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alue ja Punkalaitumen kunta
      Määräys ajalle 6.12.2021: Voi järjestää sisätiloissa korkeintaan 20 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin määräystä ei tarvitse noudattaa. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä tulee noudattaa rajoituksia. Lisätietoa on 3.12.2021 julkaistussa tiedotteessa.

    • Vaasan sairaanhoitopiirin alue
      Määräys ajalle 27.11.-19.12.2021: Voi järjestää korkeintaan 100 henkilön tilaisuuksia sisätiloissa, jos
      1) on käytössä katsomotiloja, joissa kaikille osallistujille ei ole määritelty istumapaikkoja tai 
      2) on kyse yleisötilaisuuksiin kuuluvista yhteislaulutilaisuuksista. 
      Muunlaiset yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja. Yllä kuvattujen tilaisuuksien järjestäjä voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille, jolloin passi mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
      Lisätietoa on 25.11. julkaistussa tiedotteessa.
       

  • Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialue

    • Pohjois-Pohjanmaa
      Määräys ajalle 3.12.-31.12.2021: Voi järjestää sisätiloissa korkeintaan 20 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin määräystä ei tarvitse noudattaa. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä tulee noudattaa rajoituksia. Lisätietoa on 2.12. julkaistussa tiedotteessa.

Lisätietoa koronapassin soveltamisesta rajoitusten vaihtoehtona: Mikä on koronapassi?

Niillä alueilla, joissa ei ole voimassa olevaa kokoontumisrajoitusta, tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen edellyttää, että niiden turvallisuus voidaan varmistaa noudattaen tartuntatautilain pykälässä 58 c säädettyjä hygieniavaatimuksia. Lisätietoa: Mitkä ovat tartuntatautilaissa säädetyt hygieniavaatimukset?