22.4.2024
Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjan kolmas kilpailuviikonloppu ajettiin Hollannissa, legendaarisella Assenin radalla. Sarjan suomalaiskuljettaja Niki Tuuli viihtyi hyvin oikukkaissa sääolosuhteissa ja tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen ajoi sunnuntain kilpailussa kolmanneksi.
Kuvat ja teksti: Niki Tuulen tiedotus
Perjantain harjoituksissa märissä olosuhteissa Tuuli oli heti huippuvauhdissa ja sama meno jatkui päivän aika-ajossa. Tuuli kiidätti märällä radalla Ducatinsa kauden parhaaseen vauhtiin ja nappasi viidennen lähtöruudun.
Lauantai aamun märällä radalla ajetussa lämmittelyssä vauhti vaan kiihtyi ja Tuuli oli joukon kolmanneksi nopein. Päivän kilpailun alkaessa puolet radasta oli sateen kastelema ja kilpailijat joutuivat vaikeaan tilanteeseen rengasvalinnan suhteen. Kuivan kelin renkailla kisaan startannut Tuuli otti hyvän startin ja nousi heti yhden sijan, mutta jo ensimmäisen kaarteen jälkeen pyörä lipsahti alta ja Tuuli löysi itsensä radan pinnasta. Takaa tulleet kuljettajat onnistuivat kuitenkin väistämään keskelle rataa kaatuneen Tuulen ja tilanteesta selvittiin ilman vakavampia vammoja. Kilpailun kärkeen ja voittoon nousi viimeisillä kierroksilla kuivuvalla radalla kuivan kelin renkailla ajanut Adrian Huertas.
”Sadekeli sopi minulle ja pyörälle todella hyvin. Ajaminen oli helppoa ja vauhtia riitti. Tunsin pystyväni taistelemaan voitosta ja lauantain kisaan toivoin tietenkin vettä radalle. No sitä tuli, mutta ei koko radalle. Rengasarpajaisten jälkeen otin hyvän startin mutta jo ensimmäisessä kaarteessa menin turvalleen. Ei siinä mitään virhettä tapahtunut, mutta rengas oli varmaan vaan kylmentynyt lämmittelykierroksella tai jotain. Kyllä ottaa todella rankasti päähän, teki mitä vaan niin onnistumista ei tunnu tulevan.” kertoi pettynyt Tuuli lauantain kilpailun jälkeen.
Sunnuntaina kilpailun alkaessa sade taas kasteli radan ja kymmenennestä ruudusta startannut Tuuli ajoi heti ensimmäiseltä kierrokselta vaihtamaan sadekelin renkaat. Suurin osa kuljettajista jatkoi vielä ilman renkaanvaihtoa ja palatessaan radalle Tuuli oli sijalla kaksikymmentäkuusi. Pikkuhiljaa kaikki kuljettajat kuitenkin ajoivat varikolle hakemaan sadekelin renkaat ja viidennellä kierroksella Tuuli nousi jo viidenneksi. Tuuli piti sateella joukon nopeinta vauhtia ja nousi kierroksella kymmenen kisan kärkeen. Sateen loputtua rata alkoi nopeasti kuivua ja viimeisillä kierroksilla tuoreimmilla renkailla ajaneet Glenn Van Straalen ja Adrian Huertas purisivat väkisin Tuulen ohi. Maalissa sijoitus oli kuitenkin kolmas, vain kolme sekuntia voittajalle Van Straalenille jääneenä.
”Kyllä taas tapahtumia riitti. Lähtöruudukossa alkoi vettä ripottelemaan ja heti startin jälkeen rata kastui kokonaan. Nyt en jäänyt radalle luistelemaan vaan ajoin heti renkaanvaihtoon. Sen jälkeen kyyti oli hyvää ja pääsin mukaan kärkiporukkaan. Sitten vesisumussa muutama nätti ohitus ja kärjessä oltiin. Homma oli täysin hanskassa mutta sade loppui liian aikaisin. Rata kuivui ja renkaat olivat jo valmiiksi kärsineet, kun ajoin kärkeä kiinni, joten pari sijaa meni lopussa, ei mahtanut mitään. Kolmas sija kyllä kelpaa lauantain konttaamisen jälkeen.” kertoi Tuuli