22.4.2024
Varsin viime hetkillä offroad-moottoripyöräilyn cross countryn ensimmäiseen SM-osakilpailuun ilmoittautunut Eero Remes nappasi voiton Parolannummella lauantaina. Hallitseva Suomen mestari ja aiemmin ammattilaisurallaan kolmesti enduron maailmanmestaruuden vienyt Remes koki omat haasteensa takatalven sävyttämässä kesäavauksessa.
Teksti: SML SM -cross countryn tiedotus
Kuva: Jani Hovi, Xracing
Cross countryn neliosainen Suomen mestaruuskausi sai valkoisen startin, kun Hattulan Parolannummi oli peittynyt lumeen lauantaiseen kesäkauden avaukseen. Lumi ja viime päivien pakkaskelit eivät kilpailua peruneet, vaan kuljettajat saivat halutessaan käyttää pyörissään talvioloista tuttuja nastarenkaita. Lauantain mittaan lunta myös suli ja jää pehmeni tehden reitistä märän.
A- ja B-luokkien yhteisen SM-avauksen ykköstilan otti viime vuonna kaikki osakilpailut voittanut Eero Remes. Tuusulan Moottorikerhon konkarin kilpailu ei ollut helppo, vaikka hän lopulta peittosikin kahden tunnin ajorupeaman päätteeksi toiseksi sijoittuneen Jiri Leinon lähes minuutilla. Turun Moottorikerhon kuljettajan perässä kolmospaikan otti jo yli kolme ja puoli minuuttia Remekselle jäänyt, Päijänteen Ympäriajon tämän kevään voittaja, Salpausselän Moottorikerhon Antti Hänninen.
- Olihan siellä maa valkoisena, mutta enemmänkin oli kuraa kuin varsinaisesti lunta. Oli pakko ajaa nastarenkailla, koska kesärenkailla olisi ollut lipsuttelua. Minähän pääsin heti startissa kärkeen, koska lähdimme niin sanotulla mönkijälähdöllä yksi kerrallaan ranking-sijoitusten mukaisesti. Pyörästäni lähtivät kuitenkin ketjut paikoiltaan kolmannella kierroksella ja putosin niitä paikoilleen häsätessäni kolmanneksi. Sitten ne lähtivät vielä uudestaan samalla kierroksella ja putosin neljänneksi. Lisäksi kaaduin omiin nimiini pari kertaa kisan aikana. Kolmanneksi viimeisellä kierroksella olimme Leinon kanssa peräkkäin, kunnes puristin hänestä ohi ja pääsin karkaamaan, Remes kertasi tapahtumia.
- Kelille ei mahda mitään, mutta eihän ajaminen niin hauskaa ollut kuin oikeasti kesäkelissä kesärenkailla. Koska oli vielä kylmä, kura jäätyi vehkeisiin kiinni.
Remes on jo jättänyt enduron MM-sarjassa ammatikseen kilpailemisen taakseen, mutta ajaminen maistuu edelleen. Viime vuonna hän ajoi Suomen cross country -sarjan lisäksi kaksi Ruotsin mestaruussarjan osakilpailua.
- Ajan cross countryn SM:t tänä vuonna, mutta muita suunnitelmia minulla ei ole. Eikä SM:n ajamiseenkaan liittynyt mitään selkeää sunnitelmaa. Aloin treenaamaan myöhään eikä minulla ollut kuin seitsemän ajotuntia alla ennen kisaa. Ajaminen on hauskaa, muttei kisaaminen enää anna minulle varsinaisesti mitään uutta.
SM-avauksessa neljäs oli Heinolan Moottorikerhon Miro Niemi ja viides viime kauden alle 20-vuotiaiden kuljettajien Suomen Cup -mestari, Mäntsälän Moottorikerhon Albert Juhola. Kuudenneksi sijoittui viime kauden SM-hopeamitalisti, Turun Moottorikerhon Hermanni Koskinen. Hallitseva SM-pronssimitalisti, Sipoon Moottorikerhon Dick Bergman keskeytti, kuten myös kaksinkertainen Suomen mestari, Espoon Moottorikerhon Roni Salin.
SM-pisteistä kamppaillaan A- ja B-luokiteltujen kuljettajien kesken. B-luokan sisäisissä tuloksissa voittoa juhli Pietarsaaren Moottorikerhon Elias Lindh, joka oli SM-luokassa seitsemäs. B-luokan toinen oli Orimattilan Moottorikerhon Janus Forsgren ja kolmas SISU Enduron Atte Karppinen.
Mestari Nummela naisten ykkönen
Hämeenlinnan Moottorikerhon isännöimässä, jo 14:ttä kertaa järjestetyssä Panssari CC -kilpailussa avattiin myös naisten SM-kausi. Hallitseva Suomen mestari, Kangasalan Moottorikerhon Anu Nummela kuittasi ykköstilan.
- Ei ajoni ihan mallikkaasti sujunut, koska olin koko talven toipilaana viime syksyn ranneleikkauksesta. Siihen nähden meni hyvin, vaikka raskasta oli. Asun puolen tunnin ajomatkan päässä kisapaikalta ja kun aamulla oli viisi astetta pakkasta ja lunta maassa, toivoin jo, että kisa perutaan. Olihan se aikamoista kynnöspeltoa ja yhtä uraa, minkä takia ohittaminen oli vaikeaa. Kaaduin pari kertaa enkä oikeastaan tiennyt sijoitustani kisan aikana, eikä tiennyt huoltoporukkanikaan varmaksi, kun kävin tankkaamassa. Arvelin kyllä olevani kärjessä. Vastusta löytyi kisan aikana, varsinkin alussa, ja onhan siellä aina muidenkin luokkien kuskeja samaan aikaan reitillä, Nummela kertoi.
- Kisasta jäi hyvä fiilis. Pitkään mietin, että vieläkö lähden sarjaa kiertämään. Olen ajanut jo monta vuotta ja viime vuosina on tullut menestystäkin, joten se ei niin enää motivoi kisaamaan. Olen myös jo reilusti veteraani-ikäinen, mutta rennoin mielin ajelen ja kisaan nimenomaan ihan sen ajamisen takia.
Naisissa toiseksi sijoittui Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan (RiMPKK) Jutta Heikkala ja kolmanneksi Racing Club Kouvolan Tanja Kaitainen. Nelospaikan pokkasi RiMPKK:n Sonja Matikainen ja viides oli motocrossista lajia vaihtanut, Hyvinkään Moottorikerhon Noora Uro.
Suomen Cup -sarjatkin käyntiin
Parolannummella taisteltiin myös usean Suomen Cup -luokan ensimmäisen osakilpailun merkeissä.
Alle 20-vuotiaissa vahvin oli Lohjan Seudun Moottorikerhon Juho Ahokas. Kakkospaikan vei Riihimäen Enduro Seuran (RiES) Oskari Vuori ja kolmas oli hänen seuratoverinsa Nico Takatalo.
40-vuotiaiden veteraanien voittoon täräytti hallitseva mestari, RiES:n Mika Karma. Toinen oli Nummelan Moottorikerhon Toni Paakkinen ja kolmas Mäntsälän Moottorikerhon Juha-Pekka Tirkkonen.
50-vuotiaissa veteraaneissa tahtipuikkoa heilutti Salon Moottorikerhon Juha Puotsaari. Kakkospaikan vei Sysmän Moottorikerhon Jani Koskenniemi ja kolmas oli viime kauden mestari, Karkkilan Moottorikerhon Lari Lehtiö.
60-vuotiaissa veteraaneissa ykköspokaalin nappasi Hämeenlinnan Moottorikerhon (HlMK) Tapio Koivusaari ennen Salpausselän Moottorikerhon (SsMK) Jouni Fermiä ja Numibia Racing Teamin Karri Tikkasta, joka juhli mestaruutta viime vuonna.
Kansallisissa luokissa nuorten kärkikolmikon muodostivat Miehikkälän Moottorikerhon Miko Korpela sekä Sipoon Moottorikerhon kaksikko Robi Tikkanen ja Eetu Aronen. C-luokassa vahvin oli HlMK:n Timo Uotila, kakkoseksi ajoi Turun Moottorikerhon Ilari Nieminen ja kolmanneksi Kangasalan Moottorikerhon Veikko Virtanen. Kuntoluokassa kolme ensimmäistä sijaa menivät Keravan Motoristiseuran Mikael Lehtimäelle sekä Vantaan Moottorikerhon Tom Nordmanille ja Olli Rekoselle. Classicissa Pirkan Moottorimiesten Kai Kivekäs, SsMK:n Jari Jerkku ja HlMK:n Veikko Känkänen veivät mainitussa järjestyksessä palkintokorokesijat. Matkaenduroissa voiton otti Helsingin Moottorikerhon Tomi Salovaara ennen Racing Club Kouvolan Henri Nikusta ja Lohjan Seudun Moottorikerhon Pasi Perttulaa.
Panssari CC -kilpailuun osallistuvat kuljettajat tekivät myös lajin sisäistä yhteishyvää, sillä tuotot ohjataan enduron Suomen miesten, naisten ja junioreiden maajoukkueiden hyväksi syksyllä Espanjassa järjestettävään MM-maajoukkuekilpailuun.
SM-kausi jatkuu toisen osakilpailun merkeissä Kokemäen Järilässä lauantaina 4. toukokuuta.
SML Panssari CC SM XIV 2024, SM-osakilpailu 1/4, lauantai 20.4.2024
SM-luokka (A+B):
1. Eero Remes, TuMK, Husqvarna, 2:07:22.384
2. Jiri Leino, TMK, Beta, +54.364
3. Antti Hänninen, SsMK, Husqvarna, +3:39.005
4. Miro Niemi, HeMK, KTM, +6:08.516
5. Albert Juhola, MäntsMK, KTM, +1 kierros
A-luokka:
1. Eero Remes, TuMK, Husqvarna, 2:07:22.384
2. Jiri Leino, TMK, Beta, +54.364
3. Antti Hänninen, SsMK, Husqvarna, +3:39.005
4. Miro Niemi, HeMK, KTM, +6:08.516
5. Albert Juhola, MäntsMK, KTM, +1 kierros
B-luokka:
1. Elias Lindh, J-PMK, Beta, 2:06:26.262
2. Janus Forsgren, OriMK, Husqvarna, 2:04:49.939
3. Atte Karppinen, SISU, KTM, 2:05:01.431
Naiset:
1. Anu Nummela, KaMoKe, Husqvarna, 2:11:40.127
2. Jutta Heikkala, RiMPKK, KTM, 2:13:14.206
3. Tanja Kaitainen, RCK, GasGas, 2:14:40.295
4. Sonja Matikainen, RiMPKK, Yamaha, 2:03:17.863
5. Noora Uro, HyMK, KTM, 2:04:28.234
U20-luokka:
1. Juho Ahokas, LoSMK, Beta, 2:07:00.524
2. Oskari Vuori, RiES, Fantic, 2:09:21.960
3. Nico Takatalo, RiES, Fantic, 2:14:44.823
V40-luokka:
1. Mika Karma, RiES, Husqvarna, 2:08:35.359
2. Toni Paakkinen, NMK, GasGas, 2:13:41.690
3. Juha-Pekka Tirkkonen, MäntsMK, GasGas, 2:02:43.265
V50-luokka:
1. Juha Puotsaari, SaMK, Husqvarna, 2:08:13.034
2. Jani Koskenniemi, SyMK, KTM, +10:45.864
3. Lari Lehtiö, KarkMK, Honda, +1kier.
V60-luokka:
1. Tapio Koivusaari, HlMK, KTM, 1:10:19.073
2. Jouni Ferm, SsMK, KTM, +1:18.895
3. Karri Tikkanen, NRT, Husqvarna, +1:20.869
C-luokka:
1. Timo Uotila, HlMK, Husqvarna, 2:05:07.939
2. Ilari Nieminen, TMK, TM, 2:05:19.230
3. Veikko Virtanen, KaMoKE, KTM, 2:05:32.082
Nuoret:
1. Miko Korpela, MieMK, Yamaha, 1:00:59.707
2. Robi Tikkanen, SiMK, Husqvarna, 1:01:40.075
3. Eetu Aronen, SiMK, Husqvarna, 1:01:40.582
Kuntoluokka:
1. Mikael Lehtimäki, KeMS, KTM, 1:01:28.579
2. Tom Nordman, VMK, Stark, 1:01:47.906
3. Olli Rekonen, VMK, Stark, 1:02:03.067
Classic:
1. Kai Kivekäs, PirMM, Yamaha, 1:08:31.855
2. Jari Jerkku, SsMK, Yamaha, 1:11:59.081
3. Veikko Känkänen, HlMK, Cagiva, 1:13:35.560
Matkaendurot:
1. Tomi Salovaara, HMK, KTM, 1:10:12.053
2. Henri Nikunen, RCK, Yamaha, 1:13:22.867
3. Pasi Perttula, LoSMK, KTM, 1:02:35.884
Kaikki tulokset
https://tulosarkisto.fi/races/view/758
https://speedhive.mylaps.com/events/2572425
Sarjataulukot
https://tulosarkisto.fi/championships/index/33/2024
Lisätiedot ja lähtöluettelo
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents
Sarjataulukoiden arkisto
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicRankResults
SML SM -cross country kilpailukalenteri 2024
20.4.2024 Hattula, Hämeenlinnan Moottorikerho ry
4.5.2024 Kokemäki, Rauman Seudun Moottorikerho ry
5.10.2024 Orimattila, Orimattilan Moottorikerho ry
12.10.2024 Kitee, Kiteen Moottoripyöräklubi ry